keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Koomailua

Moikka! En tiedä minne kaksi viikkoa on mennyt, sillä oikeasti tuntuu viikolta tai jotain! Noh, tämä kouluviikko on ollut väsyttävä, sillä viime viikolla oli loma ja elämä oli ihanaa. Star Stablessa en ole jaksanut käydä aktiivisesti yhtään, mutta tänään tuli uusi alue! Sen aion tsekata pian, mutta sitä ennen ajattelin tehdä tämän postauksen.




Eli hieman on tullut vietettyä leppoista aikaa. Olen pelannut kavereiden kaa ja sitten yksin, mutta enemmän käväisemässä. Toivottavasti nyt saisi hieman lisää innostusta taas.

Nakun kanssa ollaan tehty jotain ihan randomia, mutta jostain syystä, en saa mitään päähäni. Myös klubin kanssa on ollut kaikkea hauskaa, vaelluksia, muotikisa ja tuollaista.


Oikeastaan tällä hetkellä odotan eniten kesää, sillä on niin paljon suunnitelmia ja muuta. Huuh! Koulu saisi jo loppua.


Ensi postaus tulee sitten olemaan siitä uudesta alueesta. En malta odottaa että menen sinne! Siihen asti heippa!

tiistai 5. huhtikuuta 2016

IRL hevonen

Huu, hyvää myöhäistä aprillipäivää. Minun piti jo kirjoittaa tuona päivanä, mutta yksinkertaisesti ei ehtinyt. SSOn puolella kävin kuitenkin vähän hauskuuttelemassa. Siellä oli ihan huippuiso Shire, eli SuperShire, jota kukaan ei pystynyt ostamaan...



Sen lisäksi kanit olivat ja pääsin ekaa kertaa niiden kanssa väriä vaihtamaan, kun viime vuonna olin liian laiska ottamaman Summeria pois saarelta. Nyt kuitenkin se pääsi mukaan ja pääsikin kokeilemaan vihreää väritystä.


Ja sitten otsikkoon liittyen. Toinen uusista englannintäysiverisistä oli valkoinen ja vaikka sen väri on todella Harmin nakoinen, niin minun oli silti pakko ostaa se, silla sen äari on ihan samanlainen kuin IRL lempihevoseni. Vaikka kyseinen hevonen ei ole täykkari, niin olivat tarpeeksi samanlaisia ja ostinkin hevosen nimellä Asorbe eli Vili.

Kultainen Harmi






Vili onkin nyt ainoa hevonen joka ei ole ylimmällä levelillä. Muut hevoset ovat nyt siis koulutettu, ja ajattelin pitaa hieman rentoa aikaa koulutuksessa, vedän siis vain muutaman radan päivässä. Kyllähän siinäkin taso etenee pikkuhiljaa.


Muuta ihmeellistä ei ole tapahtunutkaan sillä en millään jaksanut tehda uusia tehtäviä vielä. Saa nähdä jaksaako kukaan tulla tekemään niitä kanssani vai pitääko yksin raahautua tekemään ne joku päivä.